Asiakaspalautteet
Asiakaspalautteet
"Viiden hoitokerran aikana/jälkeen pään vinokalloisuus on tasaantunut huomattavasti, itkut vähentyneet, uusia taitoja alettiin oppia, kun jumit ei olleet enää tiellä. Ja mikä merkittävin, alkoi pitämään päätä myös toiselle puolelle! Sekä vauvan että äidin kohtaaminen oli aina ystävällistä ja empaattista ja Minna hierojana valtavan ammattitaitoinen. Kotiin viemiseksi sai hyviä hierontavinkkejä ja tyytyväisen pojan. Varmasti tullaan uudelleen, jos jatkossa tulee ongelmia ja voin suositella muillekkin.".
"Kiitos ammattitaitoisesta vauvan hoidosta. Kuuntelit ihanasti meidän näkemyksiä ja sait heti kiinni vauvan ongelmakohdat. Annoit paljon tietoa meille vanhemmille ja hyviä vinkkejä.Sinulla on lämminhenkinen kohtaamistapa ja käsittelet vauvaa ihanasti. Sait luotua kiireettömän ilmapiirin ja meille tuli tunne, että arvostat perhettä. Kiitos todella paljon ja voin lämpimästi suositella muillekkin.
Kiitos asiantuntevasta hoidosta vauvan kielijänneleikkauksen jälkeisissä haavakontrolleissa. Päästiin sinun avullasi ja vinkeilläsi täysi-imetykselle. Vaikka meillä alku oli haastava ja epätoivo läsnä, loit ihanasti uskoa meihin vanhempina. Iso kiitos!